Koulukiusaaminen

Kodin turvaopasHyvinvointi

Koulukiusaamisella tarkoitetaan koulussa tai muussa oppilaitoksessa tapahtuvaa henkistä ja/tai fyysistä väkivaltaa. Koulukiusaaminen voi täyttää rikoksen tunnusmerkit esimerkiksi silloin, jos siihen liittyy kiinni käymistä, tavaroiden särkemistä tai uhkailua. Jatkuvasti yleistyvä nettikiusaaminen voi sekin täyttää esimerkiksi kunnianloukkauksen tunnusmerkit.

Kiusaaminen…

  • voi olla toistuvaa tai yksittäinen tapahtuma, esimerkiksi ilkeämielisten kuvien tai juorujen levittäminen netissä.
  • pyrkii vahingoittamaan tai loukkaamaan kohdettaan.
  • on kiusaajan vallankäyttöä kiusattua kohtaan.
  • kiusaajia voi olla yksi tai useampia.

Tärkeintä on se, miten kiusattu itse kokee tilanteen. Ratkaisevaa ei ole se, miten kiusataan vaan miltä se toisesta tuntuu.

Suora ja epäsuora kiusaaminen

Suora kiusaaminen

  • Voi olla esimerkiksi nimittelyä, haukkumista, toisen tavaroiden rikkomista tai varastamista, nettihäiriköintiä, potkimista, tönimistä, lyömistä eli pahoinpitelyä.
  • Ulkopuolinenkin havaitsee yleensä suoran kiusaamisen.

Epäsuora kiusaaminen

  • Voi olla esimerkiksi ilkeiden juorujen levittämistä, selän takana puhumista, kiusatun eristämistä muusta luokasta tai ryhmästä, ulkopuolelle jättämistä, huomiotta jättämistä, huokailua, tuijotusta, nimettömien puhelujen soittamista, tekstiviestien ja sähköpostien lähettämistä nimettömästi tai sopimattomien kuvien ja kuvamanipulaatioiden levittämistä.
  • Kiusattu ei välttämättä tiedä, ketkä kaikki ovat kiusaamisessa mukana.
  • Ulkopuolisen voi olla vaikea havaita epäsuoraa kiusaamista.

Jos huomaat kiusaamista

Kerro aikuiselle, esimerkiksi koulussa opettajalle: Aikuiset ovat vastuussa kiusaamisen lopettamisesta. Siksi kiusaamisesta on aina kerrottava jollekin aikuiselle. Usein kiusattu uskoo, ettei aikuiselle kertominen auta mitään, mutta näin ei ole.

Kertominen auttaa: Kiusaamiseen puuttuminen auttaa lähes aina. Opettajilla on lakisääteinen velvollisuus vastata oppilaiden turvallisuudesta. Opettajalle kannattaa aina kertoa koulussa tai koulumatkalla tapahtuvasta kiusaamisesta.

Kiusaamista ei saa vähätellä

Joskus aikuisen voi olla vaikea uskoa tai hyväksyä kiusaamista. Aikuinen saattaa vähätellä kiusaamista tai epäillä omia vaikutusmahdollisuuksiaan sen lopettamisessa. Vanhemman voi olla hankala ajatella, että omalla lapsella olisi huolia.

Jos esimerkiksi oma opettaja ei ota kiusaamista tarpeeksi vakavasti, kannattaa puhua koulun rehtorille, toiselle opettajalle, opinto-ohjaajalle, koulukuraattorille tai koulupsykologille. Koulusta löytyy varmasti joku, joka ottaa kiusaamisen vakavasti ja auttaa.

Soita, kirjoita tai chattaa

Mannerheimin lastensuojeluliiton ylläpitämään Lasten ja nuorten puhelimeen voi soittaa maksutta koko maassa joka päivä. Puhelimen toisessa päässä on koulutettu vapaaehtoinen aikuinen, jolla on aikaa kuunnella.
Lasten ja nuorten puhelimessa voi kysyä tai keskustella luottamuksellisesti mistä tahansa itseä mietityttävästä asiasta. Puhelimen aikuiset päivystäjät ovat vaitiolovelvollisia.

Lasten ja nuorten puhelin – soita 116 111

  • maanantaista perjantaihin kello 14–20
  • lauantaisin ja sunnuntaisin kello 17–20

Nettikirje- ja chat-palvelu löytyvät osoitteesta: http://www.mll.fi/mll/auttavatpuhelimet/lnpn/

Lähde: Mannerheimin lastensuojeluliitto

Jaa opas